FANDOM


L on Screen.png
Yhteenotto
Tiedot
Jakso
2
Tuotantokausi
1
Hahmojen ensiesiintymiset
Ensiesitys Japanissa
10. lokakuuta 2006
Ensiesitys englanniksi
28. lokakuuta 2007
Ensiesitys Suomessa
8. syyskuuta 2009
Jaksot
Edellinen
Uudelleensyntymä
Seuraava
Sopimuksia


Yhteenotto (engl. Confrontation, jap. 対決 Taiketsu) on Death Note -animesarjan toinen jakso. Se esitettiin Japanissa 10. lokakuuta 2006. Englanniksi jälkiäänitetty versio esitettiin 28. lokakuuta 2007. Jakso esitettiin tekstitettynä Suomessa MTV3 Scifillä 8. syyskuuta 2009.

JuoniMuokkaa

Koulussa Light kääntää japaniksi lauseen: "Toteutettuaan unelmansa hänet valtasi tyytyväisyys ja taivaallinen autuus." Opettaja totesi käännöksen täydelliseksi ja juuri sellaiseksi mitä Lightilta odottaa.

Koulun jälkeen muut opiskelijat pyytävät Lightia seurakseen, mutta Light sanoo olevansa kiireinen. Ryuk ihmettellee puhuiko Light totta, mutta Light sanoo että hänellä on kotona tärkeää tekemistä.

Huoneessaan Light kirjoittaa rikollisten nimiä Death Noteen sitä mukaan kun kuulee niitä uutisista. Kun omenaa syövä Ryuk kysyy miksi Light on niin ahkera, Light vastaa että hänellä on rajallisesti aikaa siihen. Hänen on käytävä koulua ja mentävä ajoissa nukkumaan. Eikä hän voi nukkua tunneilla, koska haluaa säilyttää huippuarvosanansa.

Sillä hetkellä Lightin pikkusisko, Sayu, pyytää veljeltään apua kotitehtävien kanssa. Light piilottaa muistikirjan ja päästää Sayun sisään. Ryuk varoittaa, että kuka tahansa muistikirjaa koskettanut ihminen voi nähdä hänet. Lightia ärsyttää, että sai asian selville vasta nyt. Mutta hän rauhoittuu ja auttaa siskoaan matematiikan tehtävien kanssa.

Sillä välin International Criminal Police Organizationin kokouksessa puhutan kuinka 52 rikollista kuollut yhdellä viikolla sydänkohtaukseen. Yksi mies sanoo, ettei ei ole huolestunut, koska uhrit olisivat joka tapauksessa saaneet kuolemantuomion tai joutuneen elinkautiseen vankeuteen. Mutta toinen sanoo, että niin suuri määrä sydänkohtauksia ei voinut olla sattumaa ja toteaa rikollisen tappamisen olevan rikos. Eräs toinen taas uskoo tapahtuneen olevan vaikutusvaltaisen järjestön aikaansaannosta. Miehet alkavat kiistellä siitä mistä kuolemat aiheutuivat. Lopulta yksi heistä sanoo "Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pyytää L:n apua".

Tämän jälkeen paikalla olevat ihmiset alkavat vain kuiskia keskenään ja Japania edustava poliisipäällikkö selittää alaiselleen kuka L on. Komisario kertoo, ettei kukaan tiedä L:n nimeä, olinpaikkaa tai ulkonäköä. Mutta L on ratkaissut lukemattomia kiperiä rikostapauksia ympäri maailmaa ja toimii Interpolin valttikorttina. Eräs mies kuitenkin alkaa puhua ja sanoo, että L ratkaisee vain tapauksia, joista on kiinnostunut. Mutta sitten eräs hatulla kasvonsa peittänyt mies sanoo L:n aloittaneen jo tutkimukset.

Päällikkö kertoo miehen olevan Watari, ainut yhteyshenkilö Interpolin ja L:n välillä, mutta että hänenkin henkilöllisyytensä on tuntematon. Watari ottaa esiin kannettavan tietokoneen ja yhdistää sen kokoustilan suurelle näytölle, johon ilmestyy valtava L-kirjain. Sitten kuuluu muokattu ääni, joka ilmoittaa olevansa L.

Eräässä hylätyssä talossa Light kertoo Ryukille kehittävänsä suunnitelmaa, jolla estää muita ihmisiä koskemasta Death Noteen. Hän harkitsi alun perin, että teeskentelisi muistikirjan liittyvän hänen aikeisiinsa tulla rikosetsiväksi. Mutta jokainen muistikirjaa koskettanut henkilö kykenisi näkemään Ryukin. Light totesi, että jos ei olisi varovainen, hän joutuisi tappamaan koko perheensä.

L jatkaa puhetta Interpolin jäsenille. Hän kertoo tarvitsevansa jokaisen Interpolin edustaman kansainvälisen järjestön apua. Mutta hän tarvitsi erityisesti Japanin poliisivoimien apua, koska epäilee murhaajan oleskelevan juuri siellä. Hän haluaisi myös tutkimuksen johtokeskuksen Japaniin.

Light esittelee Ryukille miten aikoo estää muita ihmisiä koskettamasta Death Notea. Hän avaa laatikon, mutta siellä on vain vanha päiväkirja. Avain muistikirjan löytämiseksi on monimutkaisempaa. Light ottaa kynästä pois mustesäiliön ja työntää sen laatikon pohjassa olevaan reikään. Silloin laatikon valepohja työntyy syrjään ja sen alta paljastuu piilotettu muistikirja.

Light oli myös asentanut valepohjaan sähköjohtoja ja muovipussin. Kun valepohja on paikallaan, kumipala toimii eristeenä. Mutta jos pohja irrotettaisiin väkisin, metallinpalat yhtyisivät ja muovipussissa oleva bensiini sytyttäisi muistikirjan tuleen. Lightin mielestä pelkkä selitys siitä, ettei halunnut todellista päiväkirjaa luettavan, olisi riittävä. Ryuk uskoi Lightin olevan ensimmäinen, joka oli ajatellut kunnolla muistikirjan piilottamista, mutta varoitti Lightia siitä, että tämä polttaisi muistikirjan vahingossa itse. Light kuitenkin piti kuolemantuomiota pahempana uhkana kuin pientä tulipaloa.

Kun yhä useampi rikollinen alkaa kuolla sydänkohtaukseen, niiden takana olevaa olentoa aletaan julkisuudessa kutsua nimellä "Kira". Light näyttää Ryukille kuinka monet ihmiset tietävät hänen teoistaan ja perustaneet hänelle fanisivustoja. Vaikka nimi Kira tulee englanninkielisen sanasta "killer", se ei haittaa Lightia. Hän huomaa, että useita samanlaisia sivustoja löytyy pelkällä hakusanalla Kira. Uutisissa Kirasta ei juuri puhuta, mutta fanisivustot kertovat mitä ihmiset todella ajattelevat asiasta.

Sitten Interpolilta ilmoitetaan tulevan maailmanlaajuinen lähetys. Lähetyksessä esiintyy pukuun pukeutunut mies nimeltä Lind L. Tailor, joka sanoo olevansa itse L. Japanin poliisi katsoo myös lähetystä ja pitää tätä merkkinä siitä, miten vakavissaan L on tapauksen suhteen. Tailor moittii Kiraa ja sanoo tapahtuneen olevan "hirvittävyydessään vertaansa vailla oleva rikos". Hän lupaa etsiä Kiran ja pidättää tämän. Light kuitenkin toteaa, ettei kenelläkään ole todisteita niin kauan kuin hänellä on Death Note.

Kun Tailor sanoo Kiran tekojen olevan pahuutta, Light raivostuu ja sanoo "Jumalaa vastustavat ovat pahoja!". Hän kirjoittaa Tailorin nimen muistikirjaan ja sanoo "Tämä olisi ollut mielenkiintoista, jos olisit yhtään fiksumpi." 40 sekunnin jälkeen Tailor tuupertuu ja hänet kannetaan pois kameran edestä. Mutta sitten näytölle ilmestyy L:n tunnus.

Kuten Interpolin tapaamisessa, kuuluu muokattu ääni, joka sanoo olevansa hämmästynyt siitä, että Kira todella pystyy tappamaan ihmisiä etäältä. Hän paljastaa, että Lind L. Tailor oli oikeasti kuolemaan tuomittu rikollinen, jonka poliisi oli pitänyt piilossa tiedostusvälineiltä. Light kiroaa L:n, mutta L puolestaan yrittää yllyttää Kiraa tappamaan hänet. Ihmiset vain katsovat joko kauhuissaan tai kiinnostuneina.

Lopettaessaan yllyttävät puheensa, L tajuaa että on ihmisiä, joita Kira ei voi tappaa. Hän paljastaa myös, ettei lähetys ollutkaan maailmanlaajuinen. Se oli lähetetty ainoastaan Japanissa Kanton alueella. Ja jos Kira ei olisi löytynyt sieltä, lähetys olisi tehty seuraavaksi jossain muualla. L kertoi päätelleensä Kiran olevan Japanissa, koska Shinjukun tapauksesta oli uutisoitu vain Japanissa. Ja asutuimpana alueena Interpolin lähetys oli ensin julkaistu Kantossa. Japanin poliisin komisario toteaa kuinka L on "osoittanut että Kira on murhaaja ja että tämä on Japanissa". L sanoo kuinka haluaisi kovasti tietää, miten murhat oli tehty, mutta toteaa voivansa odottaa, kunnes saa hänet napattua. L toivoo tapaavansa Kiran pian uudestaan ja lopettaa lähetyksen.

Light on hetken hiljaa, mutta hyväksyy L:n haasteen. Ryuk katsoo hiljaa ja toteaa Kiran sekä L:n yrittävän selvittää toistensa nimen ja ulkönäön. Light ja L molemmat sanovat toisiaan kuulematta "Jäljitän sinut ja teen sinusta lopun, sillä olen oikeamielinen!".

Jaksossa luetut Death Noten säännötMuokkaa

  1. Mikäli kuolintapa kirjoitetaan 40 sekunnissa, uhri kuolee määritetyllä tavalla. (How to Use It: I, sääntö 3)
  2. Mikäli sitä ei määritellä, uhri kuolee sydänkohtaukseen. (How to Use It: I, sääntö 4)
  3. Kuolintavan kirjoittamisen jälkeen on 6 minuuttia 40 sekuntia aikaa kirjoittaa kuoleman yksityiskohdat. (How to Use It: I, sääntö 5)

Jakso-opasMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki