FANDOM


Light and L fighting.png
Toverit
Tiedot
Jakso
18
Tuotantokausi
1
Hahmojen ensiesiintymiset
Ensiesitys Japanissa
13. helmikuuta 2007
Ensiesitys englanniksi
22. helmikuuta 2008
Ensiesitys Suomessa
3. marraskuuta 2009
Jaksot
Edellinen
Teloitus
Seuraava
Matsuda


Toverit (engl. Ally, jap. 仲間 Nakama) on Death Note -animesarjan kahdeksastoista jakso. Se esitettiin Japanissa 13. helmikuuta 2007. Englanniksi jälkiäänitetty versio esitettiin 22. helmikuuta 2008. Jakso esitettiin tekstitettynä Suomessa MTV3 Scifillä 3. marraskuuta 2009.

JuoniMuokkaa

Kira-tutkintayksikkö on nyt muuttanut uuteen vakituiseen päämajaan. Aizawa saapui töihin. Hän joutui kuitenkin ottamaan pukunsa takin ja nousut pois päästäkseen turvatarkastuksesta läpi. Soichiro Yagami huomaa laastarin tämän otsassa ja Aizawa kertoo riidelleensä vaimonsa kanssa. Soichiro oli samaa mieltä Aizawan kanssa siitä, että tämän piti nukkua kotona. Matsuda ehdotti, että koko perhe muuttaisi päämajaan, mutta Aizawan mielestä asia ei ollut niin yksinkertainen kuin sinkkumiehillä.

Tutkintayksikkö tarkkaili Misa Amanen huonetta, jossa myös Light Yagami ja L olivat. Missa ärsytti, etteivät hän ja Light saaneet olla kaksin. Misan ei tehnyt mieli syödä kakunpalaansa, mutta L väitti sokeria voivan syödä huoletta, kun käyttää niiden kaloreita aivoihin. Misa vaati L:ää poistumaan, mutta tämä voisi käyttää valvonta- ja infrapunakameroita.

Light huomasi, ettei L näyttänyt motivoituneelta. L myönsi olevansa masentunut, koska oli ehkä ollut väärässä Lightin suhteen. Kira ehkä oli vain manipuloinut Lighti ja Misaa tai sitten he toimivat Kirana vielä vankeutensa alkuvaiheessa, koska rikolliskuolemat loppuivat muutamaksi päiväksi. Kiran voimat siis ehkä siirtyvät henkilöltä toiselle ja pidätetyn henkilön muistot katoavat, mutta silloin rikolliskuolemat voisivat jatkua, vaikka kuinka monta henkilöä pidätettäisiin. Tämän vuoksi L oli neuvoton ja epätoivoinen.

Sitten Light löi L:ää nyrkillä kasvoihin, mutta käsirautojen vuoksi kaatui itsekin. Hän ei halunnut viattomien ihmishenkien vaaraantuvan lisää. L mielestä Lightilla ei ollut syytä lyödä ja potkaisi tätä "maksaakseen samalla mitalla". Kummatkin totesivat L:n vain olevan tyytymätön, ettei Light ollutkaan Kira. Lopulta Matsuda keskeytti heidät kertomaan Eighteen-lehden valinneen Misan Japanin suosituimmaksi malliksi ja pääsevän Nishinakan seuraavaan elokuvaan. Light ja L pitivät häntä vain hölmöilijänä, mutta Matsuda oli kuullut kaiken.

Kahden kuukauden kuluttua Light näytti L:lle kuinka kolme Japanin tärkeimmässä asemassa ollutta liikemiestä olivat kuolleet sydänkohtauksiin ja siten Yotsuban osakekurssit olivat nousseet, muiden vain laskiessa. Kolmen kuukauden aikana 13 samanlaista tapausta oli sattunut, jotrn Kira näytti auttavan Yotsubaa. Kiran kutsumus ei siis olekaan rikollisten tuomitseminen, vaan ihmisten tappaminen rahasta.

Kahdeksan miestä Yotsuban salaisissa kokouksissa toteavat Yotsuban osakekurssin nousun ja uskovat, ettei kukaan epäile mitään. Hatoria kuitenkin häiritsee kolme sydänkohtauskuolemaa samalla viikolla, vaikka yhden piti kuolla onnettomuudessa. He tajusivat sen johtuvan siitä, että kuoleman ehdot olivat olleet silloin mahdottomat. Higuchin mielestä sairaudet olivat luonnollisin tapa päästä uhreista eroon. Namikawa oli ryhtynyt toimenpiteisiin, jos poliisi keskittyisi rikolliskuolemien sijaan myös heihin.

Sillä välin Soichiro ja Mogi saapuivat päämajaan ja saavat kuulla Kiralla olleen yhteyksiä Yotsubaan. Soichiro kertoi politiikoilla tulleista lahjuksista ja epäili rahojen olevan juuri sieltä. NPA:n varajohtaja Koreyoshi Kitamura oli saanut käskyn lakkauttaa Kiran tapauksen tutkinta. Tutkintayksikkö saisi jatkaa vain, jos he joko lopettavat yhteistyön L:n kanssa tai eroavat poliisivoimista. Soichiro ja Mogi olivat jo päättäneet erota. Perheensä elättämisen vuoksi Aizawa oli uutisesta järkyttynyt.

L ehdotti, että he kaikki palaisivat poliisiin, koska yhteistyö enisten poliisien kanssa ei tunnu hänestä samalta. Soichiro kuitenkin muistutti heidän henkiensä vaarantamisesta ja vaativat saada päättää itse. Matsuda on päättänyt erota myös, mutta saisi rahaa myös Misan managerina toimimisesta. Aizawa kysyy voisiko auttaa vapaa-ajalla, mutta L vaatii Aizawaa eroamaan joko poliisista tai tutkintayksiköstä. Soichiro sanoo, ettei kukaan paheksuisi Aizawaa, jos tämä eroaa. Aizawa ei Ukitan kuoleman vuoksi haluaisi erota.

Siteen Watari ilmoittaa L:n pyynnöstä taanneensa, että tutkintayksikön jäsenet saisivat tukea, jos jotain ikävää tapahtuisi. L ei kuitenkaan halunnut Watarin vielä kertovan siitä. Matsuda on iloinen uutisesta, mutta Aizawa oli vihainen ja kysyi halusiko L kokeilla minkä valinnan he tekisivät. L myönsi tämän todeksi ja Aizawa myönsi harkinneensa poliisiin palaamista. Hän sanoi vihaisesti aikovansa tehdä niin ja sanoi vihaavansa L:n toimintatapoja. Kun L sanoi itse pitäneensä hänestä, Aizawa vain ärsyyntyi lisää ja poistui päämajasta.

Light, Soichiro ja Mogi keräsivät seuraavina päivinä lisää tietoa uhreista sekä Yotsuban väestä. Matsuda tunsi itsensä tarpeettomaksi ja pyysi saada olla hyödyksi. L vain pyysi hakemaan kahvia hänelle ja kahdelle länsimaalaiselle vieraalle. L kertoi näiden olevan tutkintayksikön uusia jäseniä. Toinen oli Aiber, kaikenlaisiin sosiaalisiin tilanteisiin toimintakykyinen ammattihuijari, josta tulisi heidän vakoojansa. Toinen taas oli Wedy, kaikkien turvajärjestelmien ohittamiseen kykenevä murtovaras, joka oli saapunut päämajaankin huomaamatta. Soichiro ei pidä ajatuksesta työskennellä rikollisten kanssa, mutta kumpaakaan näistä ei ollut koskaan pidätetty ja L sanoi heitä alamaailman ammattilaisiksi. Light ja Matsuda totesivat myös tarvitsevansa Yotsuban tutkimiseen sellaisia ihmisiä.

Sillä välin Aizawa istui erään puiston penkillä. Hänen vaimonsa, Eriko, sekä tyttärensä, Yumi, näkevät hänet. Aizawa kertoi saaneensa vapaata töistä, mutta kertoessaan perheelleen mitä he voisivat tehdä, hän alkoi yhtäkkiä itkeä. Vaikka hän oli nyt enemmän perheensä kanssa, hän tiesi luovuttaneensa Kiran jahtaamisen suhteen.

Jaksossa luetut Death Noten säännötMuokkaa

  1. Death Noten lainaaja ei saa mukaansa kuoleman jumalaa. Lainaaja ei voi myöskään saada kuoleman jumalan silmiä. (How to Use It: XIII, sääntö 2)
  2. Jos kirjan omistaja kuolee, kun kirja on lainassa, kirjan omistajuus siirtyy henkilölle, jonka hallussa kirja on. (How to Use It: XIV, sääntö 1)

Jakso-opasMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki