Death Note Wiki
Advertisement
Tervehdys
Luvun tiedot
Luku
76
Albumi
Julkaisu japaniksi
2. joulukuuta 2005
Julkaisu englanniksi
2. tammikuuta 2007
Julkaisu suomeksi
24. helmikuuta 2009
Sivujen määrä
21
Lukuopas
Edellinen
Tunnustus
Seuraava
Käyttö

Tervetuloa, Mello.

Near


Tervehdys (engl. Greetings, jap. 挨拶 Aisatsu) on Death Note -mangan yhdeksännen albumin kuudes sekä koko sarjan 76. luku.

Juoni

Light Yagami ja Japanin tutkintayksikkö seuraavat televisiosta, miten suurin osa ihmisistä suhtautui Kiraan myönteisesti. Sakura TV:n ohjaaja Hitoshi Demegawa väitti aina sanoneensa Kiran ajan koittavan vielä. Lisäksi toimittajat olivat yrittäneet kysellä pääministeriltä vastausta Yhdysvaltojen päätökseen hyväksyä Kiran toimet. Tutkintayksikkö on huolissaan siitä, että Japani ja muut maat saattavat pian seurata Yhdysvaltojen esimerkkiä. Jos niin tapahtuisi, tutkintayksikön jäsenten olisi erottava poliisivoimista lopullisesti. Light vakuutti maailmassa olevan vielä L:ää tukevia varrakkaita henkilöitä, mutta hän itse oli oikeasti mielissään siitä, että pian myös Nearin ja Mellon elämästä tulisi entistä hankalampaa.

Mogi oli tutkinut lääkäreiden tietoja halki Yhdysvaltojen, mutta ei löytänyt tietoja yhdestäkään potilaasta, joka voisi olla Mello. Ilman Death Notea Mello ei ollut uhka, mutta hänet olisi tärkeää saada kiinni. Light haluaisi erityisesti löytää Mellon ennen SPK:ta, koska muuten tämä voisi kertoa tietojaan Nearille.

Matsuda yritti suostutella shinigami Ryukin kertomaan tietoja Kirasta, mutta Ryuk sanoo ettei voisi tehdä sitä. Matsuda neuvoi tätä palaamaan siinä tapauksessa Kiran luokse, mutta ensin kaikkien tutkintayksikön jäsenten olisi yhdessäluovuttava muistikirjan omistajuudesta, ettei kukaan enää näkisi Ryukia. Matsuda sieppasi Ryukilta omenan takaisin, minkä jälkeen Aizawa ja Ide sanoivat että oli parempi pitää sekä Death Note että Ryuk, jotta tutkintayksikön jäsenten nimiä ei vuotaisi Kiralle.

SPK:n päämajassa Near julisti Anthony Resterille, Stephen Gevannille ja Hal Lidnerille hyväksyvänsä järjestön hajottamisen. Hän aikoi kuitenkin yhä jahdata Kiraa viiden ajan keräämien tietojen avulla, mutta Japani tai Yhdysvaltojen poliisivoimat eivät heitä tukisi. Sitten Near otti puheeksi sen, kun Mello oli tappanut muut SPK:n jäsenet Death Notella. Hän kysyi mitä muilta mitä nämä tekisivät Mellon asemassa. Rester sanoi, että jättäisi itse yhden tai kaksi henkilöä eloon. He päättivät antaa varapresidentti George Sairasin ilmoittaa järjestön hajottamisesta ja odottaa Mellon ottavan yhteyttä johonkuhun heistä.

Suora kontakti Mellon kanssa voisi olla vaarallista. Mutta Near antoi tämän saada tietää toisen L:n olevan epäilty Kiraksi ja että SPK:lla oli ainut olemassa oleva valokuva Mellosta. Siksi aikaa kaikkien koteihin asennettaisiin valvontakamerat ja kuuntelulaitteet. Near uskoi, että todennäköisimmin Mello ottaisi yhteyden Lidneriin, koska tämä oli nainen. Nearin ja Resterin tiedot olivat täysin Mellon ulottumattomissa, ja Gevanni oli Lidneriä epätodennäköisempi kohde yhteydenottoon. Gevanni ja Lidner suostuivat osallistuman Nearin suunnittelmaan. Rester puolestaan saisi koota yhteen vaikutusvaltaisia ihmisiä tukemaan epäviralliseksi järjestöksi muuttunutta SPK:ta. Näihin ei tarvinnut luottaa. Tärkeää oli vain saada mahdollisimman monta pelinappulaa.

Myöhemmin varapresidentti ilmoittaa SPK:n hajottamisesta. Matsudan ja Aizawan mielestä se todella todisti Yhdysvaltojen vetäytyvän Kiran jahtaamisesta. Light ei ollut täysin mielissään uutisesta. SPK:n olemassaolo ei ollut edes julkista tietoa. Hän epäili kaiken olevan osa Nearin strategiaa. Hän uskoi kuitenkin Kiralla olevan enemmän tukijoita ja päätti käyttää massamedioita hyväkseen. Hän valitsi siihen tarkoitukseen Demegawan ja Sakura TV:n.

Sillä välin Lidner palaa asunnolleen ja huomaa Mellon, jonka kasvot olivat arpeutuneet mafian piilopaikan räjähdyksestä, piileskelevän siellä. Lidner sulkee takissaan olevan kuuntelulaitteen käydäkseen suihkussa. Kylpyhuoneessa hän kertoo verhon toisella puolella olevalle Mellolle Nearin arvanneen tämän ottavan yhteyttä häneen, mutta ei sitä että he olivat jo tavanneet viikkoa aiemmin. Lidner ei ollut edes moksiskaan siitä, että Mello piileskeli hänen asunnossaan.

Lidner kertoi Nearin epäilevän toisen L:n olevan Kira. Mello ei voinut uskoa sitä, koska hänelle oli väitetty Matsudan olevan nykyinen L. Hän luuli tämän olevan vain tolvana, jota käytettiin viestien välittämiseen, mutta harkitsi Nearin teorian olevan mahdollinen.

Kun Mello kysyi kenen puolella Lidner oli, Lidner sanoi samaa kuin viikkoa aiemmin: hän ei ollut Nearin tai Mellon puolella, vaan halusi ainoastaan napata Kiran. Hän kuitenkin varoittaa, että jos Mello pakenisi, hän kertoisi tästä oitis Nearille. Mello ositti häntä aseella ja käski palata SPK:n päämajaan.

SPK:n päämajassa Near, Rester ja Gevanni näkivät valvontakameroista Lidnerin ja Mellon lähestyvän rakennusta. Near käski päästää heidät sisään. Hän toivotti Mellon tervetulleeksi, kun taas Rester ja Gevanni ottivat aseensa esille.

Lukuopas

Advertisement