FANDOM


Sukulaissielu
Luvun tiedot
Luku
89
Albumi
Julkaisu japaniksi
2. toukokuuta 2006
Julkaisu englanniksi
1. toukokuuta 2007
Julkaisu suomeksi
22. huhtikuuta 2009
Sivujen määrä
20
Lukuopas
Edellinen
Keskustelu
Seuraava
Ennakkoilmoitus


Sukulaissielu (engl. Kindred Spirits, jap. 同心 Dōshin) on Death Note -mangan yhdennentoista albumin ensimmäinen sekä koko sarjan 89. luku.

Juoni Muokkaa

Near on päättänyt lähteä nyt itsekin Japaniin. Hän pyytää sitä ennen komentaja Resteriä palaaman New Yorkiin, koska ei ole itse matkustanut koskaan yksin ja pyytää Resteriä saattamaan hänet.

Japanin tutkintayksikkö yritti päästä tutkimaan NHN-kanavaa lähemmin laittamalla Misa Amanen tekemään paluun idolin uralle uudenvuoden perinteisen Kouhaku-laulukilpailun kautta. Esittämällä jälleen Misan manageria Mogin oli mahdollista päästä myös sisään. Mutta Kiran nimissä Kiyomi Takadalle soitetun puhelun jälkeen tutkintayksikön oli pakko tarkkailla turvallisuussyistä Lightin ja Takadan tapaamisia vain yhdellä pienellä kuuntelulaitteella. Mutta Aizawa pelkäsi, että Light saisi tilaisuuden välittää salaa viestejä Kiran seuraajille.

Light tiesi Aizawan yhä epäilevän häntä, mutta piti Nearia todellisena uhkanaan. Hän tiesi Nearin teitävän hänet nykyiseksi L:ksi ja epäili jonkun SPK:sta yrittävän päästä Takadan lähelle.

Sitten Near soitti tutkintayksikölle ja ilmoitti olevansa nyt Japanissa. Kummatkin tiesivät tutkinnan nyt suuntautuvan Takadaan ja Light tunnusti jo saaneensa tähän henkilökohtaisesti yhteyden sekä Mogin ujutettua NHN:lle. Light ja Near tunsivat arvaansa jo etukäteen täysin toistensa ajatukset. Mutta Light ei ollut siitä huolissaan, koska Nearilla ei ollut häntä vastaan todisteita.

Near kertoi SPK:n aikovan itsekin soluttautua NHN:lle ja käski Lightia kertomaan heistä Takadalle. Maailman nykytilanteen mukaan olisi oikein uutisoida, että Demegawan hyökkäykseltä paenneet SPK:n neljä jäljellä olevaa jäsentä olivat Japanissa. Aizawa ja Mogi olivat nähneet näiden kaikkien kasvot ja näillä oli lupa kertoa histä "L:lle". Kasvoja ei kuitenkaan pitäisi näyttää televisiossa SPK:n jäseninä. Tarkoitus oli vain houkutella Kira esiin.

Light ymmärsi Nearin yrittävän tarkoituksella paljastaa SPK:n houkutellakseen hänet esiin ja pyrki itse samaan Misaa, Mogia ja Takadaa käyttäen. Nearin ilmoitus oli ilmiselvä haaste, jonka Light aikoi ottaa vastaan. Koska molemmat olivat nyt Japanissa, he varmaan kohtaisivat ennen pitkää kasvokkain, jolloin Kiran tapaus saatettaisiin päätökseen. Ainoa keino voittaa Kira, oli hankkiutua eroon hänestä ja kaikista jäljellä olevista Death Note -muistikirjoista.

Light ajatteli kuinka oli jo aiemmin käynyt "yksi yhtä vastaan" -taistelua oikeaa L:ää vastaan. Nyt L:n puolesta vain taistelivat tämän seuraajat Near ja Mello. Jos Near aikoi astua esiin, Light tekisi saman. Ja kun he tapaisivat, selviäisi kumpi pääsee voitolle. Light aikoi voittaa ja seisoa lopussa Uuden maailman hallitsijana.

Lukuopas Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki