FANDOM


Near and his puzzle
Sieppaus
Tiedot
Jakso
27
Tuotantokausi
2
Hahmojen ensiesiintymiset
Ensiesitys Japanissa
17. huhtikuuta 2007
Ensiesitys englanniksi
27. huhtikuuta 2008
Ensiesitys Suomessa
8. joulukuuta 2009
Jaksot
Edellinen
Jälleensyntyminen
Seuraava
Kärsimättömyys


Sieppaus (engl. Abduction, jap. 誘拐 Yūkai) on Death Note -animesarjan 27. jakso. Se esitettiin Japanissa 17. huhtikuuta 2007. Englanniksi jälkiäänitetty versio esitettiin 27. huhtikuuta 2008. Jakso esitettiin tekstitettynä Suomessa MTV3 Scifillä 8. joulukuuta 2009.

Juoni Muokkaa

Joulukuussa 2007 orpokoti Wammy's Housen vastuuhenkilö Roger Ruvie on juuri kertonut kahdelle sen asukkaalle, Mellolle ja Nearille, L:n kuolemasta. Mello on uutisesta järkyttynyt ja suhtautuu siihen myös väkivaltaisesti. Near taas on rauhallinen ja sanoo L:n hävinneen, koska tämä ei voinut koota palapeliä. L ei myöskään ollut ehtinyt valita onko Mello vai Near hänen seuraajansa, joten Roger ehdottaa näille yhteisötyötä. Near on valmis suostumaan, mutta Mello sanoo olevansa kykenemätön tuleemaan toimeen tämän kanssa. Hän antaa Nearin toimia L:n seuraajana ja lähtee orpokodista jahdatakseen Kiraa omalla tavallaan.

5. maaliskuuta 2012 Near on FBI:n johtajan, Steve Masonin, kanssa Yhdysvaltain presidentin, George Sairasin, puheilla. Hän oli kerännyt viimeisten kolmen vuoden aikana tietoa Kiran tapauksesta ja kertoi kuinka eräs poliisi oli Kyosuke Higuchin pidätyksen kuullut puhuttavan muistikirjasta, jolla voi tappaa ihmisiä. Hän kettoi myös muistikirjan olevan Japanin poliisin hallussa ja että oikea L oli kuollut. Myöhemmin Near ja johtaja Mason kokoavat FBI:n ja CIA:n agenteista ryhmän nimeltä SPK (Special Provision for Kira), joka toimii ilman L:n apua.

Saman vuoden syksyllä Yagamien kotona Light Yagami, hänen isänsä Soichiro sekä Matsuda keskustelevat siitä, kuinka rikollisten kuvia vuotaa Internetiin, vaikka se oli juuri kielletty Japanissa. Sitten Lightin sisko, Sayu, tulee kotiin. Matsuda on yllättynyt miten paljon tämä oli muuttunut viidessä vuodessa. Misa puolestaan naureskellee Matsudan punastelemiselle. Soichiro kuitenkin sanoo, ettei anna tyttärensä naida poliisia, ja hänen vaimonsa on samaa mieltä. Sayu kuitenkin sanoo, että tapailisi Matsudaa, jos tämä olisi nuorempi. Sitten hän kysyy milloin Light ja Misa aikoisivat mennä naimisiin. Shinigami Ryuk on huvittunut onnettoman perheen onnellisista hetkistä.

Myöhemmin Aizawa soittaa Soichirolle, joka kertoo NPA:n johtajan, Kanichi Takimuran, olevan siepattu. Soichiro, Light ja Matsuda palaavat NPA:n päämajaan, jossa Aizawa, Mogi sekä Kira-tutkintayksikköön takaisin liittynyt Hideki Ide kertovat tarkemmin sieppauksesta. Puhelu tuli Takimuran kännykästä ja sieppaajat vaativat vaihtokaupan Death Notesta. Takimuran ei pitäisi tietää Death Noten olemassaolosta, mutta Light on yllättynyt, että joku muu tietää. Takimuran sieppauksesta päätetään kertoa vain muille Japanin poliisin edustajille.

Myöhemmin NPA:n päämajaan saapuu mies, joka haluaa tavata Takimuran. NPA:n varajohtajaksi ylennetty Soichiro ottaa hänet itse vastaan. Mies on FBI-agentti John McEnroe (joka kuitenkin kertoo kyseessä olevan peitenimi). McEnroe haluaa Death Noten Kiran tapauksen ratkaisemiseksi. Tämän vuoksi Soichiro luulee FBI:tä Takimuran sieppaajiksi. Near oli kuunnellut keskustelua mikrofonin kautta ja tiesi nyt sieppauksesta. Hän antoi Anthony Resterille käskyn ehdottaa avunantoa Takimuran pelastamiseen.

Sillä välin paljastuu, että Mello oli Takimuran sieppauksen takana. Hän oli liittoutunut Rod Rossin johtaman mafian kanssa. Mafian jäsenistä Pedro Kolelt ja Eddie olivat saaneet Takimuran kertomaan ketkä Japanin poliisista vielö tutkivat Kiran tapausta. Mello saa vielä vahvistuksen siihen, että Soichiro oli näistä poliiseista korkea-arvoisin. Hän teoretisoi, että Death Note -muistikirjoja oli kaksi: toinen Japanin poliisilla ja toinen Kiralla. Ross luotti täysin Melloon, koska tämä oli viimeisen puolentoista vuoden aikana aina oikeassa. Mello itse haluaa muistikkirjojen saamisen lisäksi tulla "numero ykköseksi" ja "tehdä mitä tahansa ehtiäkseen ennen Nearia." Sillä välin Light valmistautuu kirjoittamaan omaan Death Noteensa.

Myöhemmin Pedro ilmoittaa muille mafian jäsenille Takimuran jotenkin hirttäytyneen solmioonsa. Mello tajusi, että jos Kira oli tämän takana, tämä tiesi Takimuran sieppauksesta. Ja koska Kira ei tuntenut sieppaajien nimiä tai ulkonäköä, tämä oli tappanut Takimuran sen sijaan. Mello antoi käskyn siepata uudeksi panttivangiksi Sayu Yagamin.

Kira-tutkintayksikön päämajassa (joka on myös Lightin asunto) sieppajat eivät vieläkään olleet ottaneet yhteyttä. Soichiro oli löytänyt tiedot John McEnroesta, jonka oikea nimi oli Larry Conners (tietokoneella oli Rally Connors). FBI:n avunantotarjous oli siis aito. Mutta koska Takimura tiesi Kira-tutkintayksikön jäsenten nimet, he olivat vaarassa. Ja Misan käytyä lyhyesti kertomassa olevansa menossa nukkumaan, Light tajusi vaaran pätevän myös heidän läheisiinsä. Sitten Takimuran puhelin soittaa ja Aizawa yrittää jäljittää puhelun.

Soittaja kertoo Soichirolle peruneensa vaihtokaupan Takimuran kuoleman vuoksi. Sitten hän kertoo ottaneensa Sayun uudeksi panttivangiksi. Jos Soichiro aloittaisi yhdenkin poliisioperaation, Sayu kuolisi. Soichiron ollessa järkyttynyt, Light oli ärsyyntynyt siitä, että Takimuran kuolema kääntyikin sieppaajien eduksi. Soichiro soittaa vaimolleen, joka kertoo ettei Sayu ole tullut kotiin. Light kertoo tutkintayksikölle uskovansa Kiran tappaneen Takimuran, koska tämä ei haluaisi muistikirjan päätyvän vääriin käsiin. Sayun sieppaus oli parasta pitää salassa, jotta tälle ei kävisi kuten Takimuralle.

SPK:n päämajassa komentaja Rester kertoo Nearille Takimuran kuolemasta ja uskoo sieppaajien tehneen sen, kunnes Stephen Gevanni ilmaisee mahdollisuuden siihen, että Kira teki sen. Sitten Near kysyi Resteriltä tietoja Mellosta, mutta Rester ei tiennyt mitään Mellon vaiheista orpokodista lähtemisen jälkeen. Near epäilee Mellon olevan sieppauksen takana, mutta ihmettelee sitä, että tämä oli jättänyt jälkeensä oman valokuvansa.

Illalla sieppaajat soittavat uudestaan Soichirolle ja vaativat häntä tulemaan Los Angelesiin kahden päivän päästä. Todistaaksen tytön olevan toistaiseksi kunnossa, he lähettävät kuvan tästä. Aizawa onnistui jäljittämään puhelun Fifth Avenuelle. Ja Light taas huomasi taustalla näkyvän lähetyksen olevan meneillään Los Angelesissa. Soichiro päättää sekä poliisina että Sayun isänä viedä muistikirjan Los Angelesiin. Hän lupaa myös kantaa vastuun seurauksista. Light ja Ide kuitenkin haluavat miettiä ensin suunnitelmaa.

Sillä välin Near oli kertonut FBI:n johtaja Masonille mahdollisuudesta siihen, että Kira oli Takimuran tappaja. Jos se olisi mahdollista, Kira pääsisi käsiksi Japanin poliisin tietoihin. Sitten Light soitti L:nä Masonille ja kertoi Larry Connersin ehdotuksesta. Hän pyysi FBI:n apua sieppaustapauksen selvittämiseen. Near pyysi Masonin puhelimen ja tervehtii Lightia: "Toinen L...hauska tavata!" Light yllättyy, mutta kysyy lopulta: "Miten niin 'toinen'? Kuka sinä olet?" Sitten Near kertoo SPK:sta ja kuinka se jahtaa Kiraa L:stä riippumatta. Hän myös paljastaa sen jäsenten tietävän oikean L:n kuolemasta. Near itse kertoo olevansa SPK:n johtohahmo ja esittäytyy vain kirjaimella "N". Kuullessaan tämän Lightille tulee samanlainen tunne kuin L:n kanssa puhuessa.

Jaksossa luetut Death Noten säännötMuokkaa

  1. Mikäli kuolinsyy on onnettomuus, uhri kuolee 6 minuutin ja 40 sekunnin kuluttua. (How to Use It: XXVI, sääntö 1)
  2. Mikäli uhrin kuolinsyy voi aiheuttaa toisten kuoleman, uhri kuolee sydänkohtaukseen. (How to Use It: XXVI, sääntö 2)

Jakso-opasMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.