Death Note Wiki
Advertisement
Mahdoton
Luvun tiedot
Luku
105
Albumi
Julkaisu japaniksi
4. heinäkuuta 2006
Julkaisu englanniksi
3. heinäkuuta 2007
Julkaisu suomeksi
22. toukokuuta 2009
Sivujen määrä
19
Lukuopas
Edellinen
Vastaus
Seuraava
Murhamielellä


Mahdoton (engl. Impossible, jap. 無理 Muri) on Death Note -mangan kahdennentoista albumin seitsemäs sekä koko sarjan 105. luku.

Juoni[]

Light Yagami on tunnustanut itsensä Kiraksi. Near virnistää, kun taas Japanin tutkintayksikön jäsenet ovat järkyttyneitä paljastuksesta.

Light kysyy aikovatko nämä tappaa hänet ja julistaa ettei ole vain Kira, vaan myös uuden maailman jumala. Hän muistutti kuinka nykyään suurin osa ihmisistä pitää Kiran nappaamista pahuutena ja että viimeisten kuuden vuoden aikana sodat olivat loppuneet ja rikokset vähentyneet koko maailmassa 70 prosenttia. Lightin mielestä maailma oli siitä huolimatta yhä mätä, koska oli läpimätiä ihmisiä, jotka estivät ihmisiä olemasta onnellisia ja joiden tappaminen oli välttämättömyys.

Light oli ollut tätä mieltä jopa ennen kuin sai käsiinsä ensimmäisen Death Note -muistikirjan. Ihmiset olivat vajonneet niin alas, että he estivät ihmisiä olemasta onnellisia ja olivat menettäneet oikeutensa elää. Pahuudesta syntyy vain lisää pahuutta ja heikkotahtoiset alkavat ottaa heistä oppia. Jos pahoja ihmisiä rangaistaisiin ja ihmiset oppisivat, ettei hyökkäämällä, huijaamalla ja tappamalla saavuteta onnea, maailma ja koko ihmiskunta muuttuisivat.

Light uskoi, että koko ihmiskunta oli taantunut kyvystään kehittyä ylevimmiksi olennoiksi maan päällä. Yhteiskunnasta, laista ja koulutuksesta ei ollut apua, joten hän uskoi olevansa ainoa joka olisi voinut muuttaa maailman. Ihmisten tappaminen oli rikos, mutta myös Lightin mielestä ainoa keino parantaa maailma. Hän ei sukonut kenekään muuhun kyennen siihen, vaan käyttäneen sitä oman etunsa ja voiton tavoittelemiseen. Light perusteli, että jos Near pidättäisi hänet, tämä pyrkisi vain kostamaan L:n kuoleman ja palauttaisi yhteiskunnan taas mädäksi.

Near mielestä Light oli vain murhaaja ja Death Note -muistikirjat historian kauheimpia murha-aseita. Normaali ihminen olisi muistikirjaa kerran uteliaisuudessaan käytettyään kauhistunut ja katunut tekoaan sekä lopettanut oitis muistikirjan käyttämisen. Nearin mielestä oli normaalia, että joku tappaisi ihmisiä omaksi edukseen. Mutta Light oli antanut shinigamin sekä Death Noten voimien vallata hänet, niin että tämä luulisi itseään jumalaksi, vaikka olikin oikeasti hullu massamurhaaja.

Light uskoi yhä olevansa itse oikeus, mihin Near vastasi ettei kukaan tiedä todella mikä on oikeamielistä ja mikä väärää. Jos jumala olisi olemassa, Near itse pohtisi ovatko tämän opetukset pikeita vai eivät. Hän uskoi muistuttavansa Lightia siten, että kumpikin uskoi siihen, minkä uskoi olevan oikeamielistä. Mutta Nearin mielestä itsensä pitäminen jumalana ja ihmisten tappaminen ovat ehdottomasti pahaa. Rester, Gevanni, Lidner, Matsuda, Aizawa, Ide ja Mogi katsoivat vain Lightia vihainen ilme kasvoillaan, mikä osoitti heidän yksimielisesti pitävän Lightin tekoja pahuutena.

Light piti heitä vain typeryksinä, jotka eivät tajua. Sitten hän muisti rannekelloonsa piilottamansa Death Noten palasen.

Advertisement