FANDOM


Kasvotusten
Luvun tiedot
Luku
100
Albumi
Julkaisu japaniksi
4. heinäkuuta 2006
Julkaisu englanniksi
3. heinäkuuta 2007
Julkaisu suomeksi
22. toukokuuta 2009
Sivujen määrä
19
Lukuopas
Edellinen
Kaksikko
Seuraava
Johdattelu


Kasvotusten (engl. Face to Face, jap. 対面 Taimen) on Death Note -mangan kahdennentoista albumin toinen sekä koko sarjan 100. luku.

JuoniMuokkaa

NHN:n iltaseitsemän uutisissa raportoidaan Kiyomi Takadan kuolemasta. Light miettii miten Near reagoi tähän. Aizawa puolestaan mietti kuinka Mello oli tapettu, koska tämän kasvoja ei julkisesti tunnettu, eikä Yotsuban listaamien sääntöjen mukaan Death Notella voinut tappaa niin, että joku sivullinen joutuu uhriksi.

Sillä välin Near antaa Gevannille tehtäväksi pitää Mikamia silmällä tapaamiseen, kunhan ehtii Daikokun satamaan 28. tammikuuta kello 13 mennessä. Sitten Lidner soittaa ja pyytää anteeksi, että päästi Takadan Mellon mukaan. Near kuitenkin vakuuttaa viimeisen ongelman ratkenneen ja että kaikki on hyvin, ellei Light tee muutoksia sovittuun tapaamiseen.

Eri televisiokanavat ovat jo Takadan kuolemasta kuultuaan alkaneet kilpailla siitä kenestä tulee Kiran sanoman uusi välittäjä. Light oli tyytyväinen siihen, että kaikki viimeisimmät Kiran rangaistukset olivat toteutuneet odotetusti. Mikami ja Takada olivat siis olleet onnistuneesti yhteydessä. Mello oli järjestänyt Takadan sieppauksenkin ilman Nearin apua. Near keskittyisi vain suunnitelmaansa, eikä Mellon ja Takadan ruumiista paljastuisi mitään.

Sitten Near soittaa ja haluaa varmistaa, että onko sovittu tapaaminen yhä 28. tammikuuta kello 13. Light hyväksyy tämän, uskoen nyt varmasti että Near ja Mello toimivat erillään. Tapaamisen ehdotkin pysyivät entisellään. Lightin oli muutenkin tarkoitus tappaa Takada tapaamisen jälkeen, mutta nyt se oli vain tapahtunut etuajassa. Matsuda ja Ide eivät malttaneet odottaa sitä, mitä Near halusi heille näyttää. Mutta Aizawa oli varautunut siihen, että Japanin tukintayksikön kaikki jäsenet voisivat kuolla ylihuomenna Nearin mukana. Near taas lupasi SPK:n jäsenille, että he tekisivät parhaansa tapauksen ratkaisemiseksi.

Lopulta 28. tammikuuta 2010 koitti. Lidner päästi Mogin ja Misa Amanen eristyksestä ja Gevanni lopetti Mikamin tarkkailemisen. Tutkintayksikön päämajassa jäsenet alkoivat syöttää tunnuslukujaan hallussaan pitämänsä Death Noten säiltyspaikan avaamiseksi. Sitten Near soitti ja ilmoitti Misan vapauttamisesta. Light soitti Misalle ja sai kuulla tämän olevan Teitoun hotellin luksussviitissä. Sitten hän pyysi saada yhteyden Mogiin tämän tunnusluvun saamiseksi. Near yhdisti Lightin Mogille, joka kertoi tunnuslukunsa olevan 62-324. Viimeisenä oman tunnuslukunsa syötti Aizawa, jonka Light oli valinnut kantamaan muistikirjan, väittäen sen olevan paras vaihtoehto Nearin kannalta.

Sitten tutkintayksikkö ajoi autolla kohti Daikokun satamaa. Light uskoi tämän olevan viimeinkin alku Kiran täydelliselle maailmalle. Mello ja Takada olivat jo kuolleet. Seuraavaksi kuolisivat Near sekä SPK:n ja tutkintayksikön jäsenet. Mikami jäisi vielä henkiin, koska tämän shinigamin silmistä olisi vielä hyötyä. Mikami oli jo matkalla paikalle Shinkansenin metroaseman kautta.

Kun tutkintayksikkö saapui perille Yellow Box -varaston luokse, he huomasivat siellä jo toisen auton. Matsuda ja Aizawa tarkistivat ettei siellä ollut valvontalaitteita. Lisäksi SPK:n jäsenet todella olivat sisällä. Sitten he kaikki astuivat sisään shinigami Ryuk mukanaan. Sisällä seisoivat Rester, Gevanni, Mogi ja Lidner, ja heidän edessään istui L:ää esittävää naamiota kasvoillaan pitävä Near.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.