FANDOM


Light and Near on the phone.png
Kärsimättömyys
Tiedot
Jakso
28
Tuotantokausi
2
Hahmojen ensiesiintymiset
Ensiesitys Japanissa
24. huhtikuuta 2007
Ensiesitys englanniksi
4. toukokuuta 2008
Ensiesitys Suomessa
8. joulukuuta 2009
Jaksot
Edellinen
Sieppaus
Seuraava
Isä


Kärsimättömyys (engl. Impatience, jap. 焦燥 Shōsō) on Death Note -animesarjan 28. jakso. Se esitettiin Japanissa 24. huhtikuuta 2007. Englanniksi jälkiäänitetty versio esitettiin 4. toukokuuta 2008. Jakso esitettiin tekstitettynä Suomessa MTV3 Scifillä 8. joulukuuta 2009.

Juoni Muokkaa

Light Yagami puhuu juuri ensimmäistä kertaa Nearin (joka esittäytyi kirjaimella "N") kanssa. Tämä muistuttaa häntä kovasti L:stä. Near kertoi, että CIA ja FBI ottavat käskynsä vastedes häneltä ja työskenelevät erillään "L:stä". Hän tarjoaa kuitenkin apua Japanin tutkintayksikölle NPA:n johtajan, Kanichi Takimuran, kuoleman johdosta. Light kertoo Sayun olevan sieppajien uusi panttivanki, jonka nämä haluavat vaihtaa Death Noteen. Aluksi Near aikoo käskeä SPK:n agentteja sinne, mutta päättääkin jättää tapauksen johtajuuden "L:lle". Kun komentaja Rester miettii oliko Nearin päätös järkevä, Near vastasi, että vaikka ihmishenget olivat etusijalla, SPK:n täkrien tehtävä oli saada Death Note.

Soichiro sanoo, että on valmis uhraamaan jopa henkensä Sayun pelastamiseksi, mutta Light ei halua isänsä kuolevan Sayun nähden ja pyytää Soichiroa pelastamaan tämän lisäksi myös itsensä. Myöhemmin Light pyytää Misan mukaan, koska saattaa tarvita shinigamin silmiä. Misa alkaa pakata tavaroita, mutta Light oli ahdistunut, koska saattaisi joutua tappamaan Sayun.

Seuraavana päivänä Light ja Misa lähtevät ennen tutkintayksikön muita jäseniä Los Angelesiin järjestelyjen vuoksi. Matsuda, Ide ja Mogi seuraavat häntä myöhemmin erillisillä lennoilla. Aizawa puolestaan saa tehtäväksi seurata Soichiroa, ja hän leikauttaa tukkansa lyhyeksi, jotta häntä ei tunnistettaisi.

Sitten vaihtokaupan sovittuna päivänä, Soichiron taakse kävelee lentokentällä sieppaajiin kuuluva mies. Mies vaatii Soichiroa menemään portille 18 toiselle lennolle: SE333. Aizawa haluaisi pidättää miehen, mutta Light käski hänen vain seurata näitä. Lento SE333 oli myös matkalla Los Angelesiin, mutta miten se oli järjestetty? Lennonjohto kysyy miksi reitiltä poiketaan, mutta perämies oli sidottu ja kapteeni Kyle Block ilmoittaa kyseessä olevan vain uuden kurssin valitseminen yhden matkustajan pudottamiseksi kyydistä. Hän kuitenkin uhkaa antaa koneen pudota maahan ja tappaa kaikki matkustajat, jos häntä vastustettaisiin.

Matsuda ilmoittaa Lightille, ettei lentokone olekaan matkalla Los Angelesiin. Miehistö ei ollut epäilttyävä, koska Blockilla oli 15 vuoden kokemus ja perämieskin oli luotettava. Sieppaajat pystyivät siis vaikuttamaan ihmisiin. Niinpä Light soittaa FBI:n johtaja Steve Masonille ja pyytää saada puhua "N:n" kanssa. Hän pyytää tätä neuvomaan lentoyhtiötä, asevoimia ja poliisia pysymään erossa tapaauksesta. Near lupasi valvoa satelliitilla minne lentokone oli matkalla.

Sillä välin lentokoneessa sieppaajiin kuuluva mies antaa Soichirolle päätteen ja langattoman kuulokkeen. Linjan toisessa päässä on Mello. Hän sanoi, ettei halua tappaa Sayua tai Soichiroa, vaan halusi ainoastaan Death Noten. Ja jos Soichiro tekisi niin kuin hän haluaisi, kukaan ei kuolisi. Soichiro mietti kuinka joutui luovttamaan muistikirjan vain, jotta Sayu pelastuisi.

Myöhemmin lentokone tekee laskun autiomaahan ja Soichiro jää siellä pois. Near lähettää satelliittikuvaa tapahtumista "L:lle". Hiekkaan aukeaa maan alle johtava sisäänkäynti. Nyt satelliitilla seuraamsiesta ei ollut mitään apua. Maan alla Soichiro näki vierivän lasioven sisällä olevan Sayun. Koodinimeä "Y462" käyttävä naamiotunut mies ampuu ovea, mutta se on luodinkestävää lasia. Sayu oli silti hyvin peloissaan. Y462 selitti bunkkerin toimineen vaihtokauppojen toteutuskeinona. Hän sanoi, että saatuaan muistikirjan, hän vierittäisi ovea niin, että Sayu pääsisi isänsä luokse.

Light oli hermostunut tilanteesta. Nyt hän ei voinut estää rikollisia saamasta muistikirjaa. Misaa huoletti hänen käytöksensä, mutta Light vain käski Misaa jatkamaan rikollisten tuomitsemista Kiran nimissä. Light avasi jo rannekellonsa ja valmistautui käyttämään piilotettua Death Noten sivun palasta Sayun tappamiseen. Mutta peruikin suunnitelmansa ymmrtäessään, ettei voisi tällä kertaa vierittää syytä Kiran niskoille.

Ensin Soichiron piti työntää muistikirjaa vasemmalla olevaan aukkoon. Sitten Y462 aikoi testata muistikirjaa nähdäkseen oliko se aito. Hän kirjoitti siihen yhden mafian jäsenen, Millerin, nimen. Johtaja Rod Rossin mukaan se oli rangaistus Millerille heidän huumeittensa myymisestä heidän selkänsä takana. Kun Y462 sai tiedon Milerin kuolemasta, hän vaati Soichiroa päästämään irti muistikirjasta ja päästi Sayun menemään.

Myöhemmin Y462 poistuu paikalta helikopterilla, jota he voisivat jäljittää. Mutta sitten maan alta nousee esiin ohjus ja sen laukaisinlausta. Jos Death Note olikin sen sisällä, tilanne oli paha, koska ohjus oli tutkalle näkymätöntä tyyppiä. Ohjus lähti lentoon ja kaikki miettivät oliko muistikirja siinä vai helikopterissa. Kun Y462 kysyi pomoltaan oliko tapahtunut hyvittänyt hänen aiemmat epäonnistuminsensa, Ross lupasi että oli. Mutta käskikin toista alaistaan aktivoimaan helikopterissa olevan räjähteen. Nyt Lightille sekä SPK:lle oli varmaa, että Death Note oli ohjuksessa. Kun ohjus laskeutuisi erämaahan, rikolliset saisivat helposti haltuunsa ennen muita.

Myöhemmin Near mietti mitä rikolliset aikoivat tehdä muistikirjalla. Ja sai siihen pian vastauksen. Mafian jäsenten kirjoittaessa nimiä muistikirjaan Mellon käskystä, FBI:n johtaja Mason sekä SPK:n jäsen Ellickson Gardner saivat sydänkohtauksen ja kuolivat. Peitenimeä Ill Ratt käyttävä agentti puolestaan ampui itseään päähän. Myöhemmin Nearin lisäksi elossa olivat vain komentaja Rester, Stephen Gevanni ja Halle Lidner jäivät henkiin.

Near ilmoitti tapahtuneesta "L:lle" puhumalla ilman äänenmuokkainta. Koska rikolliset olivat varautuneet liian hyvin, he päättivät vaihtaa tietoa ja tehdä yhteistyötä. Ensin Near kertoi epäilevänsä Mellon olevan kaiken takana. Kun "L" kysyi kuka Mello oli, Near kertoi tämän asuneen yli neljä vuotta sitten Wammy's Housessa, jonka Light muisti olevan yksi Watarin perustamista orpokodeista. Nyt Mello kilpaili "N:n" kanssa siitä kuka löytää Kiran ensin.

Shinigamien valtakunnassa shinigami nimeltä Sidoh kertoi Armonia Justinille hukanneensa muistikirjansa. Hän oli saanut "ukolta" selville sen olevan sama kuin minkä Ryuk oli pudottanut ihmisten maailmaan vuosia sitten. Justin sanoi, että tämän pitäisi vaatia Ryukia palauttamaan se. Sidoh ymmärsi joutuvansa menemään ihmisten maailmaan.

Jaksossa luetut Death Noten säännötMuokkaa

  1. Hankkimalla kuoleman jumalan silmät, näkee ihmisten elinajan. (How to Use It: XXX, sääntö 1)
  2. Kuoleman jumalan silmillä nähty nimi riittää kyseisen henkilön tappamiseen. (How to Use It: XXX, sääntö 2)

Jakso-opasMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki