Death Note Wiki
Advertisement
Watching Mello with Shinigami Eyes
Isä
Tiedot
Jakso
29
Tuotantokausi
2
Hahmojen ensiesiintymiset
Glen Humphreys
Rashual Bid
Roy
Skyer
Jose
Ensiesitys Japanissa
1. toukokuuta 2007
Ensiesitys englanniksi
11. toukokuuta 2008
Ensiesitys Suomessa
15. joulukuuta 2009
Jaksot
Edellinen
Kärsimättömyys
Seuraava
Oikeus


Isä (engl. Father, jap. 父親 Chichioya) on Death Note -animesarjan 29. jakso. Se esitettiin Japanissa 1. toukokuuta 2007. Englanniksi jälkiäänitetty versio esitettiin 11. toukokuuta 2008. Jakso esitettiin tekstitettynä Suomessa MTV3 Scifillä 15. joulukuuta 2009.

Juoni[]

Sayu Yagami oli sieppauksensa jäljiltä ajautunut shokkiin. Hänen äitinsä työnsi häntä pyörätuolissa erään metsämökin lähellä. Soichiro Yagami itse katsoo tätä näkyä masentuneena ja mietti mitä tekisi.

Sillä välin hotellihuoneessa yksin oleva shinigami Ryuk menee ottamaan omenaa, kunnes Sidoh ilmestyy hänen luokseen. Ryuk yrittää lähteä muualle, mutta Sidoh haluaa Death Notensa takaisin. Ryuk sanoo hänelle kahdesti, ettei tiedä missä se on, ja käskee Sidoh'ta etsimään sen itse.

Sillä välin Aizawa ja Matsuda kertoivat muille Japnin tutkintayksikön jäsenille kaiken mitä olivat saaneet selville orpokodista Wammy's House. Siellä koulutettiin lahjakkaita lapsia ja yhdestä lapsesta olisi tarkoitus tulla L:n seuraaja. Todennäköisin ehdokas oli poika nimeltä Near, kun taas Sayun sieppauksen takana ollut Mello oli jäänyt aina toiseksi Nearille. Light ymmärsi oitis Nearin olevan SPK:ta johtava "N" ja että Mellon motiivi Death Noten saamiselle oli saada Kira kiinni ennen Nearia. Aizawalla oli myös luonnokset Mellon ja Nearin kasvoista, vaikka ainuttakaan valokuvaa ei ollut.

Light aikoi seuraavaksi Misan shinigamin silmiä hyödyntäen selvittää Mellon ja mafian piilopaikan sijainnit. Misa sai selville Death Noten nykyisen omistajan käyttävän peitenimeä Jack Neylon, mutta olevan oikealta nimeltään Kal Snydar. Sitten Light käytti omaa Death Noteaan manipuloidakseen Neylonin postittamaan piilopaikkansa sijainnin. Kirje todella tuli Lightille. Mafian piilopaikka oli Los Angelesissa. Lightille ja Misalle näkymätön Sidoh näki kirjeen myös ja lähti oitis siinä mainittuun osoitteeseen.

Sidoh saapuu paikalle ja ottaa muistikirjan Mellolta, laittaen Neylonin koskettamaan sitä ensimmäisenä. Neylon näkee Sidoh'n ja saatuaan muutkin mafian jäsenet koskettamaan sitä, he kaikki panikoivat ja yrittävät ampua shinigamin. Mutta luodit vain menevät Sidoh'n lävitse.

Sitten hotellihuoneessa Light sanoo Ryukille aikovansa luopua muistikirjastaan ja käskee tämän seurata sen uutta omistajaa. Välttääkseen muistinmenetyksen, Light lainaa Misan muistikirjaa ja antaa siitä hänelle sivuja, jotta tämä voisi vastedes hoitaa Kiran tuomioiden toteuttamisen.

Sillä välin Sidoh oli kertonut Mellolle, Rod Rossille ja muille mafian jäsenille kuinka kaksi muistikirjan takakannessa olevaa sääntöä olivatkin oikeasti keksittyjä. Mello totesi, että olisi helppo testata 13 päivän säännön aitous. Mutta hän mietti oliko Kira itse koskaan käyttänyt sitä muistikirjaa tai tiennyt sääntöjen olevan keksittyjä. Sitten hän käski Sidoh'n mennä pitämään vahtia. Mello oli vain ihminen, mutta Sidoh silti pelkäsi häntä.

Sillä välin mökissä Soichiro saa soiton henkilöltä, joka sanoo olevansa Kira, mutta onkin oikeasti äänenmuokkainta käyttävä Misa. Myös tutkintayksikön jäsenet kuulevat puhelun. "Kira" sanoo tietävänsä yhden muistikirjan olevan mafian käsissä. Todistaakseen henkilöllisyytensä, hän lähetti toisen muistikirjan tutkintayksikölle ja lupasi myös kertoa miten voi tappaa näkemällä pelkästään uhrin kasvot. "Kira" oli jo kirjoittanut muistikirjaan mafian jäsenten oikeat nimet ja nämä kuolisivat 10. marraskuuta kello 23.59. Tutkintayksikön jäsenet eivät voisi estää sitä, mutta he voisivat silloin noutaa muistikirjan takaisin.

Saatuaan "Kiralta" muistikirjan, tutkintayksikön jäsenet näkevät myös ensi kertaa Ryukin. Light vakuutta toiset siitä, että "Kiran" ohjeiden seuraaminen oli paras tapa saada mafian hallussa oleva muistikirja takaisin. Mutta yhden heistä pitäisi tehdä vaihtokauppa shinigamin silmistä varmistaakseen mafian jäsenten kuolema. Soichiro päättää tehdä vaihtokaupan itse, koska oli vastuussa muistikirjan päätymisestä mafialle. Soichiro oli jopa harkinut itsemurhaa ja olisi valmis käyttämään muistikirjaa kuollakseen 13 päivän kuluttua itse.

10. marraskuuta tutkintayksikön jäsenet olivat valmiina hyökkäämään mafian piilopaikkaan Lightin ollessa valvoessa tapahtumia tietokoneiden kautta. Soichiro teki vaihtokaupan silmistä Ryukin kanssa ja näki mm. Rossin oikean nimen (Dwhite Gordon) valokuvista. Nimet katosivat, kun Ross, Neylon, Pedoro Kollet ja muut olivat kuolleet sydänkohtaukseen. Soichiro antoi käskyn hyökätä. Mello sekä kaksi mafian jäsentä, Roy ja Skyer, olivat yhä elossa. Sidoh puolestaan ei sekaantunut asiaan, koska Ryuk lupasi tämän saavan muistikirjansa siten takaisin.

Mello pakeni yläkertaan, kun taas tutkintayksikön jäsenet pidättivät Royn ja Skyerin sekä takavarikoivat muistikirjan. Light käski heidän vielä jatkaa, jotta he löytäisivät Mellon. Mutta sitten osa rakennuksesta räjähtää. Mello ilmoitti tukkineensa uloskäynnit ja lupasi räjäyttää seuraavaksi koko rakennuksen. Sitten Soichiro löysi Mellon ja näki shinigamin silmillä tämän oikean nimen: Mihael Keehl. Soichiro yritti saada Mellon antautumaan uhaten kirjoittaa tämän nimen muistikirjaan. Light yritti raivoissaan toivoa, että hänen isänsä vain suoraan tappaisi Mellon ilman epäröintiä.

Mutta Mello aavisti, ettei Soichiro koskaan tappaisi ketään. Sitten paljastui, että toinen huoneessa oleva mafian jäsen, Jose, eli yhä ja ampui useita luoteja Soichiron selkään. Mello laittaa kaasunaamarin päähänsä, kun tutkintayksikön jäsenet saapuvat ja ampuvat Josen. He yrittävät käskeä Melloa antautumaan, mutta tämä aktivoikin räjähteen, joka tuhoaa koko rakennuksen. Mello pääsee näin pakoon ja muut tutkintayksikön jäsenet haavoittuvat. Light oli raivoissaan Mellon henkiinjäämisestä.

Myöhemmin sairaalassa tutkintayksikön jäsenet ovat kokoontuneet Soichiron sairaalavuoteen lähelle. Soichiro näkee shinigamin silmillä Lightin elinajan. Se ei näkyisi, jos Light olisi Death Noten omistaja, joten Soichiro uskoo nyt täysin, ettei hänen poikansa ole Kira. Koska Soichiro oli ainut, joka oli nähnyt Mellon kasvot, Light yritti panikoivaa esittäen saada isänsä kirjoittamaan Mellon oikean nimen Death Noteen. Mutta punainen hohde katoaa tämän silmistä ja sydän pysähtyy. Soichiro Yagami oli kuollut.

Light ja tutkintayksikön jäsenet surevat tätä, mutta kokoontuvat myöhemmin katolle antaakseen Sidoh'lle tämän takaisin. "Kiran" lähettämä muistikirja riitti tapauksen tutkintaan vallan hyvin. Sidoh'n lähdettyä Ryuk muistutti, kuinka Death Noten käyttäjät olivat onnettomia. Mutta Soichiro ei koskaan käyttänyt sitä ja kuoli siinä uskossa, ettei hänen poikansa ollut Kira. Hän kuoli siis onnellisena.

Jaksossa luetut Death Noten säännöt[]

  1. Jos omistaja menettää kirjan, hän ei näe kuoleman jumalia. Jos joku toinen koskaa kirjaan, hän tunnistaa kuoleman jumalat. (How to Use It: XXXIII, sääntö 1)
  2. Kirjaa koskettanut henkilö näkee kuoleman jumalat, kunnes hänestä tulee kirjan omistaja ja hän menettää kirjan. (How to Use It: XXXIII, sääntö 2)

Jakso-opas[]

Advertisement