FANDOM


Death Note (デスノート, Desu Nōto) Tsugumi Ohban käsikirjoittama ja Takeshi Obatan piirtämä mangasarja. Sarja keskittyy lukion huippuoppilaaseen, joka löytää yliluonnollisilla voimilla varustetun muistikirjan. Ihminen, jonka nimi kirjoitettu kirjaan, kuolee, jos kirjoittaja tietää myös uhrin kasvot. Sen avulla tämä poika päättää luoda maailman ilman minkäänlaista pahuutta. Tarina keskittyy lähinnä hänen ja häntä vastustavien ihmisten väliseen selkkaukseen.

Sarja julkaisi alun perin Japanissa kustannusyhtiö Shueisha mangalehdessä nimeltä Weekly Shōnen Jump vuosina 2003–2006 jaettuna 108 lukuun. Koko sarja on julkaistu myös 12 tankōbon-albumina, jotka Egmont Kustannus julkaisi Suomessa vuosina 2008–2009 Suvi Mäkelän kääntäminä.

Tuotanto ja luominenMuokkaa

Ohba sanoi, että halusi juoda jännityssarjan, koska vain harva "normaalia taistelutyyliä" sisältävä sarja sisälsi jännitystä. Ohba sanoi myös, ettei kehittänyt Death Noten konseptia yhdestäkään lähteestä. Hän sanoi eräänä päivänä ajatelleensa konseptia, johon liittyivät shinigamit ja "tietynlaiset säännöt".

Pilottiluvun julkaisemisen jälkeen Ohba sanoi, ettei odottanut sarjan saavan hyväksyntää sarjakuvaksi tai sen "sopivan Jumpiin". Hän sanoi, että kun Death Note sai hyväksynnän ja että Obata hoitaisi kuvien piirtämisen, hän ei voinut uskoa sitä. Positiivisen palautteen myötä Death Notesta tuli mangana julkaistu sarjakuva.

JulkaisuMuokkaa

Pääartikkeli: Luettelo mangan luvuista

Tankōbon-albumitMuokkaa

  1. Ikävystyminen (engl. Boredom, jap. 退屈 Taikutsu)
  2. Yhteys (engl. Confluence, jap. 合流 Gōryū)
  3. Kova juoksu (engl. Hard Run, jap. 激走 Gekisō)
  4. Rakkaus (engl. Love, jap. 恋心 Koigokoro)
  5. Muistinmenetys (engl. Whiteout, jap. 白紙 Hakushi)
  6. Vastavuoroisuus (engl. Give-and-Take, jap. 交換 Kōkan)
  7. Nolla (engl. Zero, jap. 零 Zero)
  8. Kohde (engl. Target, jap. 的 Mato)
  9. Kontakti (engl. Contact, jap. 接触 Sesshoku)
  10. Eliminaatio (engl. Deletion, jap. 削除 Sakujo)
  11. Sukulaissielu (engl. Kindred Spirits, jap. 同心 Dōshin)
  12. Loppu (engl. Finis, jap. 完 Kan)

JuoniMuokkaa

Light Yagami on erittäin älykäs nuori opiskelija, joka paheksuu rikollisia sekä kaikkea korruptiota, mitä maailmassa on. Vuonna 2003 hänen elämänsä muuttuu, kun hän löytää maasta salaperäisen muistikirjan nimeltä "Death Note". Death Noten käyttöohjeissa sanotaan, että ihminen, jonka nimi siihen kirjoitetaan, kuolee. Light aluksi epäilee kirjan aitoutta, mutta kokeiltuaan sitä kahdesti, hän tajuaa sen olevan oikea. Hän tapaa muistikirjan entisen omistajan, shinigamin nimeltä Ryuk, ja päättää pyrkiä "uuden maailman jumalaksi" tuomitsemalla kaikki pahoina näkemänsä ihmiset.

Pian nämä salaperäiset kuolemat saavat International Criminal Police Organizationin huomion ja asiaan puuttuu myös salaperäinen etsivä nimeltä "L". L huomaa oitis, että tämä sarjamurhaaja, jota ihmiset kutsuvat Kiraksi, oleskelee Japanissa. L myös toteaa, että Kira voi tappaa ihmisiä koskettamattakaan heitä. Light kokee L:n pahimpana uhkana tiellään ja tästä alkaa psykologinen "kissa ja hiiri" -leikki kahden osapuolen välillä.

HahmotMuokkaa

Light YagamiMuokkaa

Light Yagami on Death Noten päähenkilö, joka on erittäin älykäs, mutta ikävystynyt 17-vuotias lukio-opiskelija. Hän löytää shinigami Ryukin pudottaman Death Note -muistikirjan ja päättää käyttää sitä tappamaan maailmasta kaikki rikolliset, mistä hyvästä ihmiset alkavat tätä salaperäistä tappajaa Kiraksi. Hän pyrkii puhdistamaan maailman pahuudesta ja näkee itsensä "uuden maailman jumalana".

LMuokkaa

L on Lightin arkkivihollinen. Hän on maailmalla tunnettu huippuetsivä, joka pyrkii jäljittämään ja vangitsemaan Kiran. Hänen epäsiisti ulkomuotonsa kätkee alleen hänen suuret päättely- ja oivalluskykynsä. L:llä on monia omituisia piirteitä, kuten outo istumisasento, jatkuva makean syöminen ja esineiden pitäminen oudossa järjestyksessä. Hän käyttää usein rajuja strategioita hämmentääkseen vastustajiaan. Hän on useaan otteeseen paljastanut vapaaehtoisesti Kiralle omia heikkouksia houkutellakseen tämän ansaan.

Misa AmaneMuokkaa

Kiraan ihastunut tyttö ja kuuluisa japanilainen idoli. Hän on epäkypsä ja yrittää korostaa söpöyttään kutsumalla toisinaan itseään kolmannessa persoonassa. Misa sanoi kerran rakastuneensa Lightiin ensisilmäyksellä. Light kuitenkin vain käyttää hyväksi hänen omaa Death Noteaan sekä shinigamin silmiä (jotka hän sai maksamalla puolet omasta elinajastaan, kahdesti). Misan mukaan Light myös teki hänelle palveluksen tappamalla vanhempiensa murhaajan, joka oli usein välttynyt syytteeltä.

MelloMuokkaa

Mello on yksi orvoista, jotka kasvoivat lahjakkaille lapsille suunnatussa Wammy's House -orpokodissa. Nearin tavoin, Mello oli myös yksi L:n seuraajaehdokkaista. L:n makeanhimon tavoin, Mello nähdään usein syömässä suklaalevyjä. Mello on hyvin älykäs, mutta antaa tunteittensa tulla usein tielleen. Lähdettyään orpokodista, Mello liittyi mafiaan ja kilpailee Nearin kanssa siitä kumpi löytää Kiran.

NearMuokkaa

Near oli L:n varmin seuraajaehdokas ja kutsui omien tutkimustensa alkuvaiheessa itseään nimellä N. Siinä missä L leikki toisinaan sokerinpaloilla ja haarukoilla, Near usein leikki leluilla tai hiuksillaan. Nearilla on lähes samanlainen istumistapa kuin L:llä. Hän yritti tehdä yhteistyötä Mellon kanssaan Kiran etsimiseksi, mutta Mello ei suostunut. Near sai Yhdysvaltojen hallituksen tuen ja muodosti ryhmän nimeltä SPK.

RyukMuokkaa

Shinigami, joka pudotti ihmisten maailmaan Lightin löytämän Death Noten. Ryuk teki tämän, koska oli ikävystynyt. Hän ei ole Lightin puolella ja sanoo tälle kirjoittavansa ennen pitkää hänen nimensä omaan Death Noteensa. Ryuk vain seuraa omia kiinnostuksiaan ja auttaa Lightia vain, jos siitä on hänellekin hyötyä, kuten omenoiden saaminen, joista hän on hyvin riippuvainen.

RemMuokkaa

Naispuolinen shinigami, joka antoi Misalle tämän Death Noten ja teki hänen kanssaan myös sopimuksen shinigamin silmistä. Ryukin tavoin Remillä oli myös kaksi Death Notea, joista hän antoi tarkoituksella toisen Misalle. Tämä muistikirja kuului alun perin shinigamille nimeltä Jealous, joka kuoli estääkseen Misan kuoleman, ja Rem ajatteli Misan olevan siten muistikirjan uusi laillinen omistaja. Rem oppi välittämään Misasta aivan yhtä paljon kuin Jealous. Hän jopa vannoi tappavansa Lightin, jos Misa kuolisi ennenaikaisesti.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki