FANDOM


Lightin uusi ase.jpg
Ase
Luvun tiedot
Luku
29
Albumi
Hahmojen ensiesiintymiset
Julkaisu japaniksi
11. marraskuuta 2004
Julkaisu englanniksi
7. maaliskuuta 2006
Julkaisu suomeksi
18. syyskuuta 2008
Sivujen määrä
21
Lukuopas
Edellinen
Tuomio
Seuraava
Pommi

Ei minua haittaa, vaiko vain käyttäisit minua hyväksesi! Usko minua.

Misa Amane


Ase (engl. Weapon, jap. 武器 Buki) on Death Note -mangan neljännen albumin neljäs sekä koko sarjan 29. luku.

Juoni Muokkaa

Asunnossaan Misa Amane on etsinyt Internetin kautta tietoja Light Yagamista, jonka hän oli Aoyamassa ollessaan saanut selville olevan Kira. Light oli nuorten tennismestari yläasteella ja pääsi To-Oh:n yliopistoon parhailla pisteillä. Hän oli Misan mielestä myös komea, vaikkakin vakavan oloinen. Olisi helpooa saada selville, missä hän asuu.

25. toukokuuta Light, L ja Kira-tutkintayksikön jäsenet puhuvat siitä, etteivät saanet paljon selville Aoymasta 22. päivän aikana tai Shibuyasta 24. päivän aikana. Jäljellä oli enää Tokio Domessa pidettävä peli, jossa toinen Kira oli päiväkirjassaan sanonut varmentavansa shinigaminsa oikean Kiran kanssa.

Light miettii miten se onnistuisi, jos he eivät koskettaisi toistensa Death Note -muistikirjoja. L taas miettii mielessään, miten oikea Kira ja toinen Kira tapaisivat. Hän ei usko sen olevan mahdollista Tokio Domen pelissä.

Sitten he saavat tiedon, jonka mukaan Sakura TV oli saanut uuden videonauhan toiselta Kiralta 23. toukokuuta. Siinä toinen Kira ilmoitti onnistuneensa löytämään oikean Kiran ja kiitti poliisia sekä televisioyhtiöitä. Light on yllättynyt tästä ja miettii, että tapahtuiko se Aoyamassa. Kiraa seuraava shinigami ei olisi voinut tietää ketä Ryuk seurasi, koska väkeä oli niin paljon. L toteaa kuinka Light oli ainut Raye Penberin kuukausia sitten tarkkailemista henkilöistä, joka oli ollut Aoyamassa. Mutta ei ole varmaa näkikö Toinen Kira hänet juuri siellä.

Poliisit epäilevät jo molempien Kirojen yhdistäneen voimansa. Mutta L epäilee Toisen Kiran vain "löytäneen oikean Kiran, ei "tavanneen" tätä. Eikä oikea Kira edes olisi antanut lupaa toiselle Kiralle sanoa moista.

L päättää, että poliisin on lähetettävä viesti suoraan Toiselle Kiralle ja tarjota tälle hyviä ehtoja oikea Kiran henkilöllisyyden paljastamisesta. Ainakaan toista Kiraa ei voisi vapauttaa syytöksistä, joissa hänen epäiltiin tappaneen vähintään kahdeksan viatonta ihmistä. Joten he päättävät pitää häntä maailmanlaajuisena sankarina ja olla jahtaamatta häntä, jos hän suostuu yhteistyöhön. Viesti esitettäisiin iltauutisissa kello 20:55. Light pelkää joko jäävänsä kiinni oikeana Kirana poliiseille tai joutuvansa toisen Kiran tappamaksi.

Sekä Light että Misa katsovat omissa kodeissaan poliisin lähetystä. Poliisi varoittaa, että toinen Kira voisi joutua oikean Kiran hyväksikäytön kohteeksi tai kuolla, jos auttaa tätä. Tämän jälkeen Misa päättää lähteä esittäytymään Lightille.

Yagamien kotona hän esittäytyy Lightin siskolle, Sayulle, ja väittää tulleensa palauttamaan Lightille kuuluvan muistikirjan. Kun Light näkee muistikirjan, hän tunnistaa sen Death Noteksi ja koskettaessaan sitä hän näkee shinigami Remin. Hän tiesi nyt Misan olevan toinen Kira.

Light pyytää Misaa huoneeseensa, kun taas Sayu ja hänen äitinsä miettivät, oliko Misa Lightin aiemmin mainitsema tyttöystävä, jota Light oli käyttänyt tekosyynä myöhäisille kotiinpaluilleen Kira-tutkintayksikön luota.

Huoneessaan Light kysyy Misalta, miten tämä löysi hänet. Misa selitti shinigamin silmillä näkevät Death Noten omistajista näiden oikeat nimet, mutta ei näiden elinikää. Light katsoo Ryukia ärsyyntyneenä, mutta Ryuk kertoo, ettei tiennyt shinigamin silmistä moista yksityiskohtaa. Rem vahvistaa Misan kertomuksen todeksi, mutta sanoi yrittäneensä neuvoa Misaa olemaan paljastamatta nimeään Kiralle.

Misa selittää toimivansa vastedes Lightin ohjeiden mukaan, jotta ei jäisi kiinni. Hän lupaa toimia tämän "silminä" ja selvittää L:n oikean nimen, jos saisi esittää Lightin tyttöystävää. Light kuitenkin kertoo, että Aoyamassa oli valvontakameroita päivänä, jona Misa näki nähet. Misa puolestaan kertoo kuinka oli naamioitunut vaatteilla, peruukilla ja silmälaseilla koululaiseksi sinä päivänä. Lisäksi hänellä ei ollut hänen lähettämissään videonauhoissa ollut hänen omia sormenjälkiään, vaan hänen ystävänsä. Tämä ystävä oli äänittänyt nauhat, hankkinut kirjoituslehtiön, liimannut postimerkit sekä valmistellut nauhojen kuoret. Misa on valmis jopa tappamaan tämän, jos Light käskee. Hän tarjoaa jopa omaa Death Noteaan Lightille. Mutta jos Light vain pitää sitä, Misa ei menetä omistajuutta sekä muistojaan tai shinigamin silmiä. Hän myös on valmis antamaan itsensä joutua Lightin tappamaksi, jos tulee hyödyttömäksi.

Light on yllättynyt siitä miten pitkälle Misa oli valmis menemään. Misa selittää vanhempiensa joutuneen murtovarkaan tappamiksi hänen silmiensä edessä vuosi sitten. Tuomion julistaminen vain vetäytyi, mutta Kira ehti tappaa varkaan ennen kuin tämä olisi saanut vapautuksen syytteistä. Misa pitää Kiraa kuin jumalana.

Light muistuttaa Misaa viattomien poliisien tappamisesta. Misa selitti halunneensa vain epätoivoisesti tavata Lightin. Light myöntää Misan peittäneen jälkensä hyvin ja ettei tämä ollut niin tyhmä kuin hän luuli.

Light halaa Misa ja lupaa esittää Misan poikaystävää, vaikka ei voisi oikeasti olla sitä. Misan silmistä tulisi hänen aseensa. Misa on tästä kiitollinen ja tekee kaikkensa saadakseen Lightin pitämään hänestä oikeasti.

Suunnittelu Muokkaa

Nimi "Ase" viittaa Lightin ideaan käyttää Misaa "aseena" L:n tappamiseen. Misa jopa hyväksyy Lightin asenteen häntä kohtaan.

Lukuopas Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki