FANDOM


Japanese task force in Yellow Box.jpg
28. tammikuuta
Tiedot
Jakso
36
Tuotantokausi
2
Ensiesitys Japanissa
19. kesäkuuta 2007
Ensiesitys englanniksi
29. kesäkuuta 2008
Ensiesitys Suomessa
5. tammikuuta 2010
Jaksot
Edellinen
Murhanhimo
Seuraava
Uusi maailma


28. tammikuuta (1.28) on Death Note -animesarjan 36. jakso. Se esitettiin Japanissa 19. kesäkuuta 2007. Englanniksi jälkiäänitetty versio esitettiin 29. kesäkuuta 2008. Jakso esitettiin tekstitettynä Suomessa MTV3 Scifillä 5. tammikuuta 2010.

JuoniMuokkaa

Kiyomi Takadan kuolemasta on raportoitu NHN-kanavan iltaseitsemän uutisissa. Heti kuultuaan tästä eri televisiokanavat ovat alkaneet kilpailla siitä kuka korvaisi Takadan Kiran virallisena tiedottajana. Tutkintayksikkö ei pitänyt näkemästään, mutta Light oli mielissään, että Takada oli onnistunut ennen kuolemaan varmistamaan Mikamin kautta viimeisimpien Kiran uhrien kuolemat.

Sitten Near otti yhteyttä ja ilmoitti haluavansa Mellon ja Takadan tapauksista huolimatta pitää sovitun tapaamisen yhä 28. tammikuuta kello 13. Matsuda ja Ide eivät malttaneet odottaa sitä mitä Near tulisi heille näyttämään paikan päällä, mutta Aizawa oli varautunut siihen, että tutkintayksikön saattaisivat jopa kuolla kyseisenä päivänä. Sillä välin Near kannusti kaikkia SPK:n agentteja tekemään parhaansa.

Lopulta 28. tammikuuta koitti. Gevanni ajoi pois Mikamin työpaikan luota. Near ilmoitti Japanin tutkintayksikölle vapauttaneensa Misa Amanen. Light soitti Misalle sai kuulla tämän olleen viety Teiton hotellin luksussviittiin. Sitten Light pyysi saada yhteyden Mogiin, koska tutkintayksikön hallussa olevan Death Noten säilytyspaikan avaamiseen tarvittiin turvakoodi jokaiselta yksikön jäseneltä. Viimeisenä oman koodinsa syötti Aizawa, joka oli valittu kantamaan muistikirjaa mukanaan. Light väitti valinneensa hänet vain Near mieliksi.

Sitten tutkintayksikkö ajoi kohti Yellow Box -varastoa. Light uskoi tämän olevan alku Kiran täydelliselle maailmalle, sillä kaikki muistikirjoista tietävät ihmiset kuolisivat. Aizawa tarkisti varaston ja ilmoitti SPK:n jäsenten olevan siellä. Sitten tutkintayksikön jäsenet astuivat sisään. Near istui siellä L:n kasvoja esittävä naamio kasvoillaan sekä takanaan Rester, Gevanni, Mogi ja Lidner.

Aizawa vahvisti paikallaolijat SPK:n jäseniksi, mutta Matsuda ei voinut hyväksyä sitä että Near piti naamiota kasvoillaan. Near sanoi käyttävänsä sitä vain varmistaakseen, että manipuloitiinko muita paikallaolijoita Death Notella. Light aavisteli Nearin odottavan Mikamin saapumista. Hän ottaisi sen pois, jos mitään ei ilmenisi puolen tunnin kuluessa. Mitään ei tapahtunut ja lopulta Near otti naamionsa pois. Sitten Near kertoi odottavansa X-Kiraa, jonka saapuminen ratkaisisi kaiken. Varaston ainoan sisäänkäynnin kautta X-Kira näkisi Nearin oikean nimen ja kirjoittaisi sen mukanaan tuomaan muistikirjaan. Tai X-Kira tappaisi kaikki paikallaolijat. Matsuda ja Ide olivat kauhistuneita, koska Near käski olemaan estämätä sitä. He pitivät ajatusta hulluna, mutta sillä hetkellä Mikami oli saapunut.

Mikami näki shinigamin silmillä Nearin oikean nimen: Nate River. Hän näki myös Resterin, Gevannin ja Lidnerin oikeat nimet: Anthony Carter, Stephen Loud ja Halle Bullook. Katsoessaan tutkintayksikön jäsenten nimiä, hän ei nähnyt Lightin elinaikaa ja totesi tämän "jumalaksi". Sitten hän alkoi mielipuolisesti kirjoittaa kaikkien paitsi Lightin nimen muistikirjaan. Matsuda halusi pysäyttää Mikamin, mutta Rester ja Gevanni estivät sen. Near vakuutti, ettei kukaan kuole ja kertoi peukaloineensa muistikirjaa. Hän oli vaihtanut muistikirjasta kaikki ne sivut, joiden käyttö alkoi 28. päivästä. Kun Mikami tarkistaisi olivatko paikallaolijat kuolleet, hänet pidätettäisiin. Jos jonkun nimi puuttuisi muistikirjasta, tämän oli oltava Kira. Aizawa ymmärsi suunnitelman, mutta oli silti kauhuissaan.

Light hymyili itsekseen, koska oli arvannut suunnitelman alusta asti. Muistikirja, jota Near oli peukaloinut, oli nimittäin väärennös. Nyt Mikami käyttikin oikeaa muistikirjaa. Kun väärennös oli luotu ja Mikami oli kirjoittanut nimiä siihen, Takada oli hoitanut todelliset tuomiot Mikamin lähettämillä sivuilla oikeasta muistikirjasta. Mikami oli käyttänyt väärennöstä julkisesti ja lähettänyt uhrien tiedot Takadalle, jotta häntä varjostavat henkilöt huomaisivat tämän. Mikami oli aina täyttänyt muistikirjasta sivun päivässä ja Light oli arvannut Nearin pyrkivän vaihtamaan juuri tapaamispäivästä alkavat sivut. Hän oli siksi käskenyt Mikamia tarkistamaan väärennöksen joka päivä ja Takadan tekstiviesti jo vahvistanut Lightille suunnitelman onnistuneen. Light piti Neariä vähäpätöisempänä kuin L:ää, koska L olisi epäillyt muistikirjaa väärennökseksi ja testannut sitä. Mutta juuri sen ansiosta Light saattoi voittaa Nearin.

Light kysyi Mikamilta oliko tämä kirjoittanut nimet ja Mikami vastasi, että oli. Light ei voinut pidätellä nauruaan. Near ihmetteli Mikamin rauhallista ja rehellistä vastausta. Sitten Near paljasti kaikille Mikamin nimen ja pyysi tätä astumaan sisään varastoon. Kun Light pyysi samaa, Mikami avasi oven ja astui sisään. Kun Light kysyi montako sekuntia sitten ensimmäinen nimi oli kirjoitettu, Mikami alkoi laskea 30:stä 40:een. Ennen kuin Mikami laski loppuun, Light sanoi: "Minä voitin, Near!"

Jaksossa luetut Death Noten säännötMuokkaa

  1. Ihmiset, joiden nimi kirjoitetaan kirjaan, kuolevat. (How to Use It: I, sääntö 1)
  2. Ihminen, joka käyttää kirjaa, ei joudu taivaaseen tai helvettiin. (How to Use It: II, sääntö 3)

Huom: Molemmat säännöt ovat jo luettu aiemmissa jaksoissa.

Jakso-opasMuokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki